Aarnion Pakkasmarssi

Pekka on niitä hevosia, jotka saavat ihmiset hymyilemään. Toisinaan ilosta, välillä epäuskoisesta huvittuneisuudesta. Se on syntynyt jalat tukevasti maassa, mutta pää usein vähän pilvissä. Isältään Sotkulta se on perinyt taipumuksen päätyä tilanteisiin, jotka eivät varsinaisesti olleet päivän suunnitelmissa, mutta johon orin kanssa väkisinkin päädytään. Kaiken kaikkiaan Pekka on kuin hyvä suomalainen metsurimies: se tekee hommat rehellisesti, vähän omalla tyylillään, ja kaipaa välillä kahvitaukoa pullankäntyn kera. Se ei ole ehkä se virtaviivaisin kouluratojen partaterä, mutta esteillä se on varma ja rohkea. Ja vaikka sillä on välillä pieniä omia mielipiteitä, se on loppujen lopuksi varma luottoratsu, joka antaa paljon, kunhan sen kanssa ei ryhdy tukkanuottasille.

Kouluratsuna Pekka on.. Noh, se yrittää. Se liikkuu ihan perusvarmasti, taipuu sinne tänne ja tekee tarvittaessa avot ja sulutkin. Joskus se esittää jotain, mikä muistuttaa passagea tai jotain muuta hieman fiininpää. Se vain tapahtuu yleensä silloin, kun maneesin kulmassa seisoo muovituoli, jota ei ollut eilen. Tai ainakaan edellisellä kierroksella. Ratsastettavuudeltaan ori on kuuliainen, mutta kaipaa selkeät ohjeet ja motivoivan kuskin joka jaksaa ymärtää suomalaista miestä. Jos ohjat lipsuvat ja pohkeet lepattaa tuulessa, ori alkaa tehdä omia improvisointejaan. Usein ne liittyvät siihen, miten pitkän sivun varrella voisi päästä mahdollisimman vähällä vaivalla tai riittävän kovaa jotta sekin sivu on suoritettu alta pois. Niinhän suomalainen mies asiat hoitaa, eikös vaan?

Esteillä Pekka loistaa, ja se tietää olevansa siinä hyvä. Sillä on tarkka hyppytekniikka, loistava esteäly ja juuri sopivasti röyhkeyttä uskaltaakseen tehdä välillä omat ratkaisunsa, varsinkin jos kuski jää liikaa matkustajaksi empimään esteiden välillä. Ori lähestyy estettä korvat hörössä ja askel tarmokkaana. Se on elementissään, kun pääsee kiertämään rataa, vaikka toki sen saa kyllä innostumaan ihan yksittäisillekin esteille tarvittaessa. Ponnua riittää ja sydäntä vielä enemmän, joten siitä ei orin ura ainakaan jää uupumaan. Vaikka se ei aina ole se kaikkein nopein hevonen aikaluokassa, se on tasaisen varma suorittaja. Ja jos kielto tulee, syy löytyy yleensä satulassa istuvasta ihmisestä, ei hevosesta.

Hoitaessa Pekka on pääosin ihan mutkaton kaveri, kunhan vain muistaa muutaman säännön. Yksi: ei harjalla korvien takaa, ellet aio aiheuttaa pahaa mieltä suomiukolle. Kaksi: pesusienen kanssa saa lähestyä jalkoja, mutta vesiletku aiheuttaa vähintään yhden epäluuloisen mulkaisun. Vesileikit kuuluu tytöille. Kolme: kaviot nousevat kyllä, mutta joskus niiden palautuslogiikka on enemmän tipautus kuin hienovarainen laskeminen maankamaralle. Pekka ei ole kengittäjän lemppareita, sillä ori ottaa kaiken ilon irti jossei tarvitse itse kinttujaan kannatella. Herkät varpaat kannattaa kerätä alta pois ajoissa. Kuljetuksessa Pekka käyttäytyy kuin konkari, onhan se kuitenkin kokenut kisaratsu. Se kävelee autoon joka kerta kuin olisi lähdössä viikonloppureissulle, eikä kisapaikalla turhia stressaile. Uudet hevoset kiinnostavat, varsinkin jos ne sattuvat olemaan tammoja, mutta yleisesti ottaen Pekka keskittyy omiin töihinsä, onhan se kuitenkin ryömies henkeen ja vereen. Heinien syönti ja maisemien tarkkailuun, niillä suomalainen mies pääsee pitkälle. Se ei pahemmin hötkyile, mutta saattaa ilmoittaa liian lähelle tuleville kavereille, että tämä on ison herran aluetta, pysy poissa.