Aarnion Lumisotasilla

Sotku jo nimenäkin herättää tietynlaisia aavistuksia siitä, mitä tuleman pitää. Jo pikkuvarsana tuo sai aikaan mitä mahtavimpia sotkuja. Oli kyse sitten käytävälle kaadetuista kottikärryistä, hiekkaa ja heinää täynnä olevasta juomasaavista tai tuulessa lepattavista aitalangoista orin jälleen kerran siirryttyä maistelemaan aidan toisella puolella kasvavaa ruohoa. Kai se sitten on vihreämpää siellä toisella puolella. Ainakin jos Sotkulta kysyy. Onneksi ori on iän myötä hieman viisastunut. Tai ainakin se pysyy nykyään aitojen sisäpuolella. Putkiaidan. Sähkölangoilla höystetyn putkiaidan.

Ratsukoulutuksen alkaessa tallilla vedettiin pitkää tikkua siitä, kuka uskaltaisi ensimmäisenä nousta orin selkään. Ei Sotku vielä kaksivuotissyksynään kovin korkea ollut, mutta sen maine kaiken mahdollisen sotkemisessa oli kiirinyt kauas. Halukkaita ei juuri löytynyt. Ensimmäinen ratsastuskerta sujui kuitenkin lähes hämmentävän mallikkaasti. Ori seisoi lähinnä jalat harallaan hieman ihmeissään siitä, miksi niin moni oli yhtäkkiä kiinnostunut sen tekemisistä. Poika parka taisi jopa unohtaa, että selässä keikkui joku sinne kuulumaton, niin rauhallisesti se lähti liikkeelle. Koulutuksen edetessä Sotku ei enää ollut se, joka valittiin viimeisenä. Siitä alkoi nimittäin kuoriutua varsin pätevä ratsunalku. Oriilta löytyy kolme mukavaa askellajia, joissa ratsastajan on helppo matkustaa mukana. Suomenhevosen palvelualttius ja pilke silmäkulmassa kuuluvat pakettiin. Kaasu ja jarrukin löytyvät, jälkimmäinen useimmiten, ellei se satu olemaan tilapäisesti epäkunnossa.
Kouluaidoissa Sotku suorittaa siinä missä muutkin. Olisihan siitä voinut kouluratsukin tulla, miksei. Mutta ehkä se viimeinen silaus, se tietty loiste ja näyttävyys, jäävät hieman puuttumaan. Helpon tason tehtävät ori suorittaa moitteettomasti, mutta vaativammille tasoille tarvittavaa kokoamiskykyä ei aivan löydy riittämiin.

Onneksi hätä ei ole tämän näköinen, sillä esteillä ori on oikeasti hyvä. Se hyppää mielellään, korvat hörössä ja silmissä tuima keskittynyt katse. Oli edessä sitten kasa puomeja tai jokin pölkyistä kyhätty rakennelma, Sotku ylittää sen mukisematta. Kapasiteettia löytyy, eikä ori jätä ketään kylmäksi radalla. Kokonsa puolesta se on myös erinomainen junnuhevonen opettamaan esteiden saloja uusille ratsastajille. Tosin siitä joutuvat toisinaan kilpailemaan myös tallin kokeneemmat ratsastajat. Pitkää tikkua vedetään nykyisin siitä, kuka saa mennä Sotkulla tällä kertaa.

Narun päässä ori kulkee suurimman osan ajasta sinne, minne ihminen haluaa. Loppuajan se kulkee sinne, minne itse haluaa. Muita machoilijoita Sotku sietää juuri ja juuri, mutta erityistä tarvetta uhoamiseen sillä ei ole. Harva ori meidän tallissamme asuu tamman vieressä, mutta Sotku viihtyy erinomaisesti voikon Kuuraviima -tamman naapurina. Välillä kalterien välistä vaihdetaan muutama ujo pusu, sitten Vilma vinkaa närkästyneenä ja Sotku palaa kiltisti takaisin omalle puolelleen. Pesupaikalla ori ei koe olevansa täysin sinut veden kanssa. Jalkojen huuhtelu on aivan hyväksyttävää toimintaa, mutta pään lähettyville ei kannata yrittää suihkuttaa kylmää vettä. Siinä menee raja. Ja sen rajan Sotku tekee kyllä hyvin selväksi jokaiselle, joka sitä erehtyy kokeilemaan.