Aarnion Dominique

Päiväkirja

21.01.2025 – Nessinjärven kilpailut (407 sanaa)

En tiedä mikä oli oudoin käänne tässä päivässä. Se, että Minni voitti tänään koko luokan, vai se että minä olin kisapaikalla täysin rauhallinen. Tai ainakin melkein, mutta kuulostaa toki voittajan suusta paremmalle jos sanoo et helppoo ku heinän teko.

Me startattiin Nessinjärvellä Helppo B -luokassa, ja lähdettiin kyllä kisamatkalle ihan sillä ajatuksella, että "katsellaan ja harjoitellaan". Minni ei ollut hetkeen kisannut ja verkassa se oli ensin vähän… noh, Minni. Sellainen, että moottoria sai houkutella käyntiin kunnolla ennen kuin liike alkoi siirtyä ylöspäin eikä vain pitkin uraa nenä tiukasti maassa. Mutta se on se meidän klassinen alku, joten en ollut vielä mitenkään ylistressaantunut lopputulemasta. Pieni jumppatauko ja bensaa koneeseen, sitten yhtäkkiä poni alkaakin lämpenee ja tahti muuttuu. Ryhdikäs, kevyellä tuntumalla liikkuva ja hämmästyttävän näyttävä hieman raskaanpuoleiseksi poniksi. Verkka oli hiukan kaoottinen tapaus kaikkinensa. Joku ratsasti päin, yksi poni pukitteli ja yksi ratsastaja itki valmentajalleen ettei enään ikinä kiipeiti typerän koninsa selkään, mutta Minni oli täysin zen. Se keskittyi vain tekemiseen, välillä hörähti vastaantulijoille, mutta palautui samantien. Olen huomannut, että nykyään se ei enää sählää turhasta. Se on kasvanut, tai sitten me ollaan kasvettu yhteen.

Radalle mentäessä mulla ei ollut mitään suuria odotuksia. Tehtiin alkutervehdys, ja heti ensimmäisen keskikäynnin aikana tajusin että hei, nyt se liikkuu oikeasti hyvin! Radan aikana Minni tuntui koko ajan olevan vähän edellä mua, mutta ei lähtenyt kiihdyttelemään. Enemmänkin se sanoi että "mä osaan tän, mennään jo". Ei tarvinnut käskeä, sai vain ratsastaa. Ja se tunne… se oli ihan erilainen kuin yksikään aiempi kisastartti tän ponin kanssa.

Meidän loppukiemurat meni jo melkeinpä rutiinilla ja pysähdys meni just kohdalleen. Siinä me seistiin, molemmat hikisinä mutta tyytyväisinä. Taputin kaulalle ja Minni venytti niskaansa juuri sellaisella ylpeällä "no kai ny mä oon hyvä" -ilmeellä. Ja tottahan se oli. Pisteitä tuli 69,8 % ja voitto irtosi niillä, tiukasti mutta irtosi silti. Meidän molempien ensimmäinen yhteinen sinivalkoinen ruusuke helppo B radasta. Se ei ollut mikään junnujen luokka, vaan avoin luokka, ja me voitettiin puoliveristen joukosta. Me. Minä ja Minni. Se poni, joka joskus yritti jyrätä portilta ulos kesken valmennuksen ja joka joskus ottaa vähän itseensä jos heinät tulee viisi minuuttia myöhässä.

Kävelin ponin kanssa palkintojenjaosta takaisin kuljetusautolle niin että hymyilin varmaan ku Naantalin aurinko konsanaan. Minni hamusi taskujani (ja sai toki porkkanan kun kukaan ei nähnyt, mutta vain yhden!) ja huokaisi sitten tyytyväisenä, kun avasin ponin satulavyön. Tänään me oltiin enemmän kuin hyvä tiimi. Me oltiin tasan niin hyviä kuin parhaimmillaan osataan olla. Ja se tunne, se jää pitkäksi aikaa.
~ Elina

Ei valmennusmerkintöjä.