Even Glimmer Wish

Päiväkirja

20.02.2025 – Kesä, laidun ja muutama perhonen liikaa (455 sanaa)

Tänään oli se päivä vihdoinkin. Laitumelle lasku. Pääsee pois tästä kuivan saharan mausta kielellä, kun yrittää hamuta viimeisiä aamuheinän rippeitä karsinasta. Aurinko paahtoi siniseltä taivaalta ja ilmassa leijui alkukesän tuoksuja, pientä kukkapölyä ja jännitystä, joka sai jopa minun kaltaiseni määrätietoisen tamman hieman keventämään askelta. Jonas oli herännyt liian aikaisin. Sen näki siitä, kuinka se hörppi kahvia termosmukistaan jo puoli kahdeksalta ja tuijotti meitä tammoja aidan yli kuin yrittäisi noitua meidät kilteiksi ja säyseiksi. Elina taas oli, kuten aina, touhukas ja organisoitu, ja sillä oli taas joku “laidunvalokuvausprojekti” käynnissä. Kamera heilui kaulassa ja sanat vilisivät ilmassa niin nopeasti, että yksi varsoista haukotteli jo ennen kuin porttia oli edes raotettu. Oma varsani, Helle, näytti taas menevän aivan väärään suuntaan. Huoh.

Minä seisoin Helle vierelläni, kaula pitkänä ja korvat tötterössä, yrittäen näyttää varsalle esimerkkiä siitä miten tulee vahtia ihmisten liikkeitä herkeämättä ettei jää viimeiseksi. Helle tuntui aistivan, että tänään tapahtuisi jotain suurta. Se oli liimautunut minuun tiukasti koko aamun. Vaikka muka ollaan jo isoja ja itsenäisiä, niin kyllä äidin hännänalus on edelleen paras paikka maailmassa, varsinkin kun ympärillä haahuilee kaksi muuta varsallista tammaa, jotka tuntuvat ottavan kesäloman vähän liian kirjaimellisesti. Niiden lapset olivat villeinä ja riettaina kirmailleet edes taas koko aamun. Toinen niistä uhmasi jopa minun reviiriäni, oppipahan kerrasta takakavion merkityksen.

Sitten tuli hetki, jolloin meidät otettiin narun päihin ja ihmiset taluttivat meidät pihan yli kohti vapauden kutsua. Portti avattiin. Jonas piti kiinni naruista ja yritti olla päästämättä meitä ryntäämään, mutta kuka tässä muka enää malttoi odottaa? Ilma tuoksui voikukilta, laidun lainehti vihreänä niin pitkälle kuin silmä kantoi, ja Helle kirmasi laitumen ääriin ennen kuin oltiin kunnolla edes irti. Minä nykäisin narun irti ja pinkaisin perään, jotain sadattelua kuulin Jonaksen ärjyvän ja kenties nimeni, mutta väliäkös sillä nyt enään oli kun kesäloma oli korkattu. Kavioiden alla pehmeä maa, Helleen iloinen hyppely ympärilläni, ja korvissa muiden tammojen riemunkiljahdukset. Ensin juostiin kuin ei koskaan oltaisi ennen juostu. Kovaa, villisti, häntä korkealla ja vapaudesta nauttien. Sitten pysähdyttiin, haisteltiin maata ja höristiin toisille. Helle meinasi eksyä liian kauas, mutta yhdellä matalalla hörähdyksellä sain sen takaisin vierelle. Se vielä oppii, meillä on koko kesä aikaa opetella.

Elina nauroi portilla, ja Jonas pyyhki hikeä otsaltaan. "No, Viivi hoiti taas koko tilaisuuden kuin kuningatar", hän sanoi, ja niin tietysti teinkin. Jonkun tässä porukka on pidettävä ryhdissä. Ja Jonaksen kesäkunnostakin tulee huolehtia, ukko näyttää hieman pyöristyneen eikä se nyt sovi kuvioon lainkaan jos se meinaa kesän jälkeen selkääni taas kiivetä. Päivän päätteeksi seisottiin Hellen kanssa vierekkäin varjoisassa nurkassa koivujen alla. Helteestä huolimatta laidun ei tuntunut kurimukselta. Se oli kuin pitkä huokaus, jonka keho ja mieli pääsi vihdoin päästämään. Helle nukahti varjoisaan puun alle ja minä kuuntelin puolella korvalla nuokkuen, kuinka heinänkorsien seasta kuului pienten hyönteisten sirinää ja jonkun varsan leikkipukittelua kauempaa. Kesä on nyt virallisesti alkanut.

Ei valmennusmerkintöjä.