Syyn Hiisi

Päiväkirja

14.07.2023 – Jäniskiipeli (413 sanaa)

Tänään lähdettiin maastoon. Ihan tavalliselle, rauhalliselle maastoretkelle, kuten ihminen asian ilmaisi. Minä kyllä tiedän, että sana "rauhallinen" tarkoittaa yleensä sitä, että jotain epäilyttävää tapahtuu ennemmin tai myöhemmin.

Alku sujui hyvin. Käveltiin metsäpolkua pitkin, linnut lauloivat ja aurinko paistoi puiden välistä. Tiedättehän, kuin satukirjoissa konsanaan. Minä etenin reippaasti, mutta hallitusti. Ratsastajakin vaikutti tyytyväiseltä, mikä on aina mukavaa. Välillä se silitti kaulaani ja kehui hyväksi pojaksi. Olin samaa mieltä, sitähän meikäläinen nyt aina kuitenkin yrittää olla.

Saavuttiin pitkälle suoralle metsätielle. Sellaiselle, jolla yleensä ravataan vähän ja ehkä laukataankin. Yritin kuulla aivan kaiken joten kääntelin viuhaan tahtiin korviani joka suuntaan ja sieraimiin kantautui metsän tuoksuja. Kaikki vaikutti olevan kunnossa. Sitten se tapahtui. Pusikosta räjähti jänis. Ei hypännyt. Ei loikkinut. Räjähti!!mYhtenä hetkenä siinä oli täysin normaali puska, seuraavana siitä sinkosi harmaa karvapallo suoraan tien yli niin kovaa, että luulin maailmanlopun alkaneen.

Koska olen vastuullinen ja tilanteet nopeasti arvioiva urheiluhevonen, tein ainoan järkevän ratkaisun. Loikkasin ilmaan jottei yksikään räjähtävä jänis onnistuisi nappaamaan kintustani kiinni. En tavallisesti kehuskele, mutta uskon rikkoneeni omia korkeushyppyennätyksiäni. Ratsastaja taisi nähdä hetken aikaa koko maailman ylösalaisin. Itse ainakin näin. Laskeuduin takaisin maahan ja olin jo valmis jatkamaan matkaa, kun huomasin jäniksen pysähtyneen tien toiselle puolelle. Se tuijotti minua. Minä tuijotin sitä. Jänis tuijotti edelleen. Sitten se teki jotain täysin käsittämätöntä. Se kääntyi ympäri ja juoksi takaisin. Suoraan meidän eteemme.

Tässä vaiheessa sydämeni oli poistunut rinnastani ja muuttanut asumaan johonkin lähistön kuuseen. Ratsastaja päästi äänen, jota en osaa kuvailla muuten kuin että se kuulosti vähän siltä kuin ilmapallo olisi yrittänyt puhua mutta ilma loppuu kesken. Suoritin tilanteen vaatiman sivuloikan. Varmuuden vuoksi vielä toiseen suuntaan. Ja ehkä yhden ylimääräisenkin, taisin mennä jo laskuissa sekaisin murhanhimoisia räjähtäviä jäniksiä väistellessäni. Jänis puolestaan vaikutti olevan vähintään yhtä järkyttynyt tilanteesta kuin minä. Se loikki hetken sinne tänne ilman näkyvää suunnitelmaa, kunnes katosi lopulta metsään.

Jäljelle jäimme minä, ratsastaja ja erittäin kiusallinen hiljaisuus. Ratsastaja taputti kaulaani ja sanoi, että kaikki on hyvin. Minä olin eri mieltä. Tilanne oli erittäin SOS, kuten yksi kiva tallityttö toissa aamuna rääkyi kun ilmeisesti kauralaari oli päässyt tyhjentymään yön aikana mystisesti. Minä en asiasta mitään tiedä, mutta kuulin kyläjuoruja että siellä olisi ollut peikko kopla liikenteessä.

Kävelimme loppumatkan ilman suurempia katastrofeja, vaikka tarkistin jokaisen puskan erityisen huolellisesti. Kerran epäilin kiveä jänikseksi ja kerran kantoa karhuksi, mutta parempi tarkistaa kuin katua. Tallille päästyämme ihmiset nauroivat kuullessaan tarinan. Minusta siinä ei ollut mitään hauskaa. Metsässä liikkuu selvästi sekopäisiä jäniksiä, jotka eivät tunne liikennesääntöjä eivätkä omaa minkäänlaista itsesuojeluvaistoa. Toivottavasti huomenna päästään takaisin maneesiin. Siellä esteet sentään pysyvät paikoillaan.

Ei valmennusmerkintöjä.